Sukutapahtumat
Sukujuhlat 22.7.2017
Arvoisat sukulaiset
Edellinen sukukokous vietettiin 2014. Silloin ajattelimme, että kolme vuotta on pitkä aika. Taaksepäin katsoen se on kuitenkin lyhyt ajanjakso sillä seuraava sukukokous on parin kuukauden päästä.
Sukuseuran hallitus on pitänyt joka vuosi kokouksia ja yhteyttä teihin hyvät sukulaiset. Uutta tietoa suvusta tulee kokoajan, viimeisen vuoden aikana jopa dna testien kautta on selvitetty sukumme saloja. Tarkempaa tietoa aiheesta sukukokouksessa.
Tänä vuonna Suomi täyttää sata vuotta. Maamme historia on täynnä toinen toisistaan koskettavampia vaiheita. Sukumme jäsenet ovat jokainen omana aikakautenaan osallistuneet Suomen historian rakentamiseen. Tästä meidän kaikkien on syytä olla kiitollisia. Näin ollen voimme täydellä ylpeydellä, mutta myös nöyryydellä viettää juhlavaa sukukokousta heinäkuussa.
Sukukokouksen ehkä tärkein osuus on olla yhdessä toistemme kanssa. Myös sukuun tulleet sidotaan tätäkin kautta tiiviiseen yhteyteen, jota me tarvitsemme ollaksemme yhdessä vahvoja. Vahvoja viemään elämän kokemusta, voittoja ja tappioita, niistä selviytymisen tarinoita eteenpäin.
Kaiken ikäisten mahtumista samaan tilaan, samaan aikaan on myös harjoiteltava. Olemme varautuneet huomioimaan myös pienimmät sukumme jäsenet ja järjestämme lapsille ohjattua toimintaa. Joten tervetuloa myös perheen pienimmät.
Näillä ajatuksilla toivotan Teidät kaikki tervetulleiksi vuoden 2017 sukukokoukseen. Kokoukseen liittyvät käytännön asiat ja yhteystiedot löytyvät tästä kirjeestä. Kokouksessa valitaan sukuseuralle puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet seuraavalle kolmivuotiskaudelle.
Tuula Väätäinen
Puheenjohtaja
Sukujuhlat 22.7.2017 Ohjelma
10:00 Lipun nosto, puheenjohtajan tervehdys, tervetuliaiskahvit
11:30 Puhe Tuula Väätäinen
11:45 Sääntömääräinen sukukokous
13:00 Juhlalounas
14:00 Ohjelmaa
16:00 Kakkukahvit
17:00 Arpajaiset, ohjelmaa
18:30 Iltapala rantanuotiolla
20:00 Lipun lasku, virallinen osuus päättyy
Ilmoittautuminen ja hinnasto
Ilmoittautumiset: Unto Häkkinen 040 5875642, unihakki@gmail.com
Ohjelma: Hanna Häkkinen 040 541 6850, hanna.hakkinen@siilinjärvi.fi
Kättentyöt: Anja Häkkinen 040 5450162, anja.hakki@gmail.com
Ruokailun hinta: 19 €/hlö (alle 16-vuotiaat ilmaiseksi)
Jokaiselle osallistujalle tullaan tekemään nimikortti, myös alle 16 vuotta täyttäneille. Toivommekin, että ilmoittautumiset juhlaan ja maksut ruokailusta tehtäisiin viimeistään 10.7.2017 mennessä. Muistathan kertoa myös erikseen aiotko osallistua rantanuotiolla tarjoiltavalle iltapalalle, koska tämän tilaisuuden tarjoilu laskutetaan seuralta erikseen.
Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä myös mahdollisesta erikoisruokavaliosta jotta ruokailun järjestäjät pystyvät varaamaan teille soveltuvan aterian.
Hintaan sisältyy tervetulokahvit, juhlalounas (seisova pöytä), kakkukahvit ja ilta-pala nuotiolla (makkaraa, leipää, kahvia, teetä, mehua).
Ruokailu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä sukuseuran tilille:
Danske Bank: FI9287000710191145
BIC: DABAFIHH
Viesti: SJ 2017
Majoittautuminen
Jokainen majoitusta tarvitseva varaa majoituksen itse suoraan Tervonsalmen toimintakeskukselta. Majoitus myös maksetaan suoraan toimintakeskukselle.
Majoitustilaa päärakennuksessa, mökeissä (8 kpl) ja aitoissa yhteensä 70 henkilölle. Lisäksi alueelta löytyy asuntovaunu- ja telttapaikat, keittokatos, grilli, suihkut, wc:t, sauna, lapsille turvallinen uimaranta, soutu-, melonta- ja kalastus-mahdollisuus.
Tervonsalmen toimintakeskus
Salme Karttunen 0400 413 187
tervonsalmi@sana.fi
Levinniementie 15
72110 Tervo
www.tervonsalmi.fi
Hotellimajoitusta löytyy Lohimaasta ja aivan sen vieressä sijaitsevalta Caravan alueelta, noin 9 km päästä juhlapaikalta. Lohimaa sijaitsee Äyskosken rannalla 7 kilometrin päässä Tervon keskustasta.
Tervo Caravan
0400 573459 / 040 1513048
tervocaravan@gmail.com
Lohitie 635, 72210 Tervo
www.tervocaravan.com
Lohimaa
p. 029 193 5071
myynti@lohimaa.fi
Lohitie 701, 72210 Tervo
www.lohimaa.fi
Jäsenmaksut
Jäsenmaksu 2017
Danske Bank: FI9287000710191145
BIC: DABAFIHH
Viesti: JM2017
Summa: 10 €
Eräpäivä: 31.5.2017
Ainaisjäsenmaksu
Danske Bank: FI9287000710191145
BIC: DABAFIHH
Viesti: AJM
Summa: 150 €
Jos haluat esimerkiksi maksaa useamman vuoden kerrallaan tai jonkun toisen henkilön vuosimaksun, muistathan laittaa tämän tiedon myös viestikenttään.
Häkkisten Sukuseura Ry:n sukukokous (esityslista)
Aika: 22.7.2017 klo 11:45
Paikka: Tervonsalmen toimintakeskus (Tervo)
TYÖJÄRJESTYS
1. Kokouksen avaus
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.
4. Valitaan kaksi ääntenlaskijaa
5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
6. Esitetään seuran tilinpäätökset, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunnot varsinaisten sukukokousten väliseltä ajalta.
7. Päätetään tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle varsinaistensukukokousten väliselle kolmivuotiskaudelle, määrätään liittymismaksu ja vuotuiset jäsenmaksut seuraaville kolmelle kalenterivuodelle, vahvistetaan talousarvio kolmen seuraavan tilikauden muodostamalle ajanjaksolle.
9. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja seitsemän muuta jäsentä.
10. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa.
11. Muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran varsinaiseen sukukokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Sukujuhlat kolmannen kerran Tervossa
On aika kiittää teitä kaikkia, jotka pääsitte osallistumaan sukumme tapahtumaan. Sää suosi ja Tervonsalmi paikkana oli mitä mainioin. Sukumme jäsenten kättentöitten näyttely sai osakseen suurta ihastusta. Suvussamme on todella lahjakkaita ihmisiä ja töistä syntyisi suurempikin näyttely, jota passaisi esitellä. Kiitos tekijöille.
Kuten aikaisemmissakin juhlissa oli ohjelma omin voimin koottu. Soittajia, laulajia, lausujia ja tanssijoita ohjelman järjestäjistä ja yleisöstä löytyi. Ylpeydellä päivää tältäkin osin muistelen. Päivän lomassa pidimme napakan kokouksen, jossa linjasimme tulevaa kolmea vuotta. Seuraava sukukokous on 2017. Sukututkimus jatkuu siten, että Unto päivittää tietoja jotta seuraava mahdollinen sukukirja olisi mahdollista tehdä. Tietoa varmaan karttuu ennen nykyistä sukukirjaa ja kirjan ilmestymisen jälkeisistä tapahtumista.
Toivomme, että sukuseuran jäseneksi liittyisi lisää uusia jäseniä, näin parhaiten voimme huolehtia siitä, että yhteys suvun kesken säilyy ja vahvistuu.
Kiitos vielä kerran kaikille ja mukavaa syksyn odotusta.
T. Tuula Väätäinen
Puheenjohtaja
Tuula Väätäinen
Kansanedustaja (sd)
Pohjois-Savo
+358505113018
Tuula.vaatainen@eduskunta.fi
Kuvia tapahtumasta
Sukujuhlat 2014 (Tervonsalmi 26.7)
Enää hieman yli kuukausi jäljellä aikaa järjestyksessään toiseen viralliseen kolmen vuoden välein järjestettävään Sukujuhlaan. Sukuun kuuluvia onkin lähestetty tänä vuonna jäsenlehden, sähköpostin ja kirjeitten muodossa, jotta mahdollisimman moni saisi tiedon tapahtumasta.
Vielä on hieman yli viikko aikaa ilmoittautua mukaan tapahtumaan, viimeinen ilmoittautumispäivähän on tuo 1.7.2014.
Alla sukutapahtuman ohjelma joka varmaan kokee muutoksia vielä tapahtumapäivänäkin.
10.00 | Lipunnosto
Tuula Väätäinen toivottaa juhlaväen tervetulleeksi. Kirkkoherra Marja-Leena Niinivaara – Koskela. tilaisuuden siunaus. Riitta Kaasinen: laulua. (sopii kirkkoherran kanssa) |
10.30 | Kahvit + pieni suolainen |
11.30 | Juhlapuhe Tuula Väätäinen
Yhteislaulua |
12.00 | Sääntömääräinen sukukokous |
12.30 | Marju Siikalahti: haitarimusiikkia |
13.00 | Juhlalounas |
14.00 | Laulu- ja soitinryhmä Too Many Sisters: musiikkia (Juha, Hanna, Anne ja Teija Häkkinen)
Veera Häkkinen: laulua Marju Siikalahti: haitarimusiikkia |
16.00 | Täytekakkukahvit |
17.00 | Juha Häkkinen: laulua
Yhteislaulua |
17.45 | Arpajaiset |
18.00 | Iltapala rantanuotiolla. (jos ilmat eivät ole suotuiset nautitaan iltapala ruokalassa)
Jani Kekkonen ja Jonne Mäki-Penttilä: musiikkia |
20.00 | Lipunlasku virallinen osuus päättyy |
Infoa ruokailuun ja ilmoittautumisiin liittyen.
Olemme tilanneet pitopalvelulta tilaisuuteen tarjoilun.
10.30 Kahvi ja pieni suolainen.
13. 00 Stroganof, salaatti, leipä, leikkeet, juomat, jälkiruoka.
16.00 Kahvit täytekakun kera.
18.00 Iltapala rantanuotiolla, makkara, leivät, kahvi, tee.
Kaikki on valmistettu laktoosittomista tarvikkeista, mikäli sinulla on erikoisruokavalio ilmoitathan siitä meille.
Tarjoilun yhteishinta on aikuisilta 17 €, alle 16-vuotiaiden ruokailut maksaa sukuseura.
Pitopalvelu haluaisi tietää ruokailuun osallistujien (noin) määrän 1.7.2014 mennessä jotta voivat varata tarvittavan henkilömäärän meitä palvelemaan.
Toivommekin että tapahtumaan osallistujat ilmoittaisivat Unto Häkkiselle (unihakki@gmail.com, 040 587 5642) seuraavat tiedot:
– Osallistujien nimet ja alle 16-vuotiaiden lukumäärä.
– Lisäksi tieto siitä kuinka moni ottaa iltapalan (Seuraa laskutetaan erikseen iltapalan osalta)
– Mahdollinen erikoisruokavalio
Ruokailuun osallistuvien maksut Häkkisten sukuseura ry:n tilille 1.7.2014 mennessä:
Danske Bank: | FI9287000710191145 |
BIC: | DABAFIHH |
Viitenumero: | 30009 |
Sukujuhlissa tapahtui
Hyvät sukulaiset
Toinen sukumme kokous pidettiin Tervossa. Aloitimme päivät Tervon kirjossa, jossa kirkkoherra Olli Vuorinen kertoi kirkon historiasta ja siskokset Riitta Kaasinen ja Marja-Liisa Kauppinen lauloivat. Laskimme ruusun sankarihaudoille.
Lauantaipäivä Tervon salmessa oli täynnä asiaa, ohjelmaa ja yhdessäoloa. Tuula Väätäinen piti juhlapuheen käyden läpi yhteiskunnan suuria tapahtumia sukumme historian aikana ja kertoi edellisen sukukokouksen jälkeen tapahtuneista asioista. Unto Häkkinen esitteli sukukirjan vaiheita ja tämän hetkistä tilannetta. Kokouksessa oli nähtävänä koosteet suvunhaarojen olemassa olevista tiedoista.
Illalla oli yhdessäoloa, toisiin tutustumista ja menneiden asioiden muistelemista. Paistettiin makkaraa nuotiolla, pidettiin arpajaiset ja saunottiin. Sunnuntaina aamupalan jälkeen kasteltiin sukutiedostoja, Juha Häkkinen soitti kitaraa ja lauloi, Hanna Häkkinen säesti pianolla. Pidettiin virallinen suvun kokous, jossa valittiin sukuseuralle hallitus ja hyväksyttiin Kalle Häkkisen suunnittelema suvun tunnus viralliseksi Häkkisten sukuseura ry:n tunnukseksi. Hallitukseen tulivat Tuula Väätäinen pj, Anja Pitkänen vpj, Hanna Häkkinen, Matti Kautto, Marko Häkkinen, Unto Häkkinen, Katja Häkkinen, Heikki Häkkinen ja Eila Tarvainen.
Suvussa on paljon lahjakkuutta ja tässä sukukokouksessa esiintyivät:
Hanuri ja laulu: Marju Siikalahti
Hanuri: Heikki Tossavainen
Kitara laulu : Juha Häkkinen
Runo / laulu: Merja Tamio ja Riitta Kaasinen. Merjan lausumat runot olivat Irja Häkkisen käsialaa.
Kertomuksia: Mikko Voutilainen
Itämaan lähetti: Helena Lemmetty
Erityisesti on syytä mainita, että suvun nuorimmaiset innostuivat esiintymään ja ilahduttivat meitä suuresti. Helmi Häkkinen ja Joona Kekkonen lauloivat, Mira Tamio soitti huilua.
Edellisen kokouksen tapaan suvun jäsenillä oli mahdollisuus tuoda näytteille kättentöitä ja tällä kertaa oli seuraavien henkilöiden töitä esillä:
Anja Häkkinen: Tiffany ja sulatustyöt
Tuula Väätäinen: Korut ja posliinin maalausta, paperitöitä
Mervi Kekkonen: Kipsi, pronssi ja maalaustyöt
Heikki Häkkinen: Lyijykynä ja tussityöt
Kaarina Häkkinen: Keramiikkatyöt
Johannes Liimatainen: Puutyöt Irja Häkkinen: Aforismityöt
Eila Karvonen: Öljyväritöitä ja merkattu liina
Kolmen vuoden päästä tapaamme seuraavan kerran.
Tuula Väätäinen
Häkkisten sukuseuranhallituksen puheenjohtaja
Kuvia sukuhaaroista (Suurennos aukeaa klikkaamalla kuvaa)
Sukujuhlat 2011
Muistathan, että sukumme juhlat ovat jo kolmen viikon kuluttua. Olethan muistanut ilmoittaa tulostasi ?
Jos osallistut ruokailuihin ja olet maksanut ruokailut Häkkisten sukuseura ry n: tilille 870007-10191145, maksutapahtuma käy ilmoittautumisena. Maksut ruokailuista on oltava sukuseuran tilillä viimeistään 15.7.2011. Ruokailut on tilattu Tervonsalmen keskuksesta, jonne osallistujien määrä on ilmoitettava edellä mainittuun päivämäärään mennessä.
Jos et halua osallistua ruokailuihin, vaan tulet seurustelemaan ja viettämään aikaa sukulaisten kanssa ilmoita kuitenkin tulostasi Unto Häkkiselle, puh 0405875642, sähköposti unihakki@sulo.fi.Teemme nimikortit jokaiselle sukujuhlaan osallistujalle, joten osallistujien nimet olisi hyvä tietää hyvissä ajoin.
Ruoka lauantaina:
13.00 juhla lounas, Stroganof, salaatti, leivät, juomat, jälkiruoka
15.00 kahvitarjoilu
19.00 iltapala, leivät, leikkeleet, kahvi, tee, makkara
Lauantai ruokailun hinnat: aikuiset 17.00€ , lapset 3-5v 5€, 6-12v 9€, 13-16v 13€.
Ruoka sunnuntaina:
8-9.00 aamupala, puuro, myslit, kahvi, tee, leikkeleet
12.00 lohikeitto, leivät, juomat
Sunnuntai ruokailun hinnat: aikuiset 12€, lapset 3-5v 3€, 2-12v 6€, 13-16v 9€.
Kaikki ruuat on valmistettu vähälaktoosisista tai laktoosittomista tarvikkeista.
Erikoisruokavaliosta voit ilmoittaa suoraan Tervonsalmeen: Salme Karttunen p:0443846134
Ohjelma:
Lauantai 23.7
10.00 | Tervon kirkossa lyhyt hartaushetki, laulua Riitta Kaasinen, tutustumien kirkkoon, haudoilla käynti. |
12.00 | Tervonsalmessa lipunnosto sukujuhlan kunniaksi, sukuseuran puheenjohtaja Jaana Jukarainen toivottaa juhlavieraat tervetulleeksi, valokuvataan juhlavieraita. |
13.00-14.00 | Juhlalounas |
14.00 | Juhlapuhe kansanedustaja Tuula Väätäinen, haitarimusiikkia, laulua, runonlausuntaa ym. ym. |
15.00 | Nautitaan iltapäivä kahvista. |
15.30 | Tilaisuus jatkuu laulun, musiikin ja muun yhdessäolon merkeissä. Esitellään tallennettua sukutietoa suvuittain, tarkemmat esittelyajat ilmoitetaan paikanpäällä. |
18.30 | Päivänaikana ostettujen arpojen voittoarvonta. |
19.00 | Iltapala |
20.00 | Lipunlasku, virallinen osuus päättyy. llanvietto jatkuu seurustellen, saunat käytössä sekä miehille että naisille. |
Sunnuntai 24.7
8.00 | Lipunnosto |
8.00-9.00 | Aamupala. Halukkaat voivat vielä tutustua tallennettuihin sukutiedostoihin. |
11.00 | Sääntömääräinen sukukokous alkaa |
12.00 | Lounas. |
Toivotetaan kaikille osallistujille hyvää kotimatkaa ja laskemme lipun juhlien päättymisen merkiksi. |
Juhlapaikalla mahdollisuus ostaa arpoja, paljon hyviä voittoja.
Juhlapaikalle kootaan pienimuotoinen kättentöitten näyttely johon sinäkin voit tuoda töitäsi esille, mitä useamman henkilön töitä sitä parempi. Tule mukaan ja soita Unto Häkkiselle p: 0405875642 varaamme sinulle paikan.
Tulkaa joukolla mukaan, tulevaa kirjaa varten otetaan ryhmäkuvia sukuhaaroittain ja olisi hienoa, että kuvat edustaisivat mahdollisimman laajasti sukuamme. Voit tutustua tulevasta kirjasta otettuihin paperivedoksiin, joista voit tarkistaa omia tietojasi joita on kerätty kuluneitten vuosien aikana.
Alkuperäinen kutsu pdf muodossa Sukujuhla 2011