Eva Juhontytär Häkkinen

Eva Häkkinen syntyi keskelle maaliskuisten hankien Pielaveden Utrianlahdessa 1845. Kasteessa Eva sai kummeikseen Iivari Tolosen ja Kaarina Pitkäsen. Perheessä oli jo entuudestaan 6 lasta, joten mökissä riitti aivan varmasti melua ja melskettä. Vanhin veli Paul oli Evaa 15 vuotta vanhempi ja vanhin sisko Brita 13 vuotta. He muuttivatkin pois kotoa Evan ollessa pari vuotias. Työnteon Eva joutui opettelemaan jo nuorena. Omaa polkua Eva lähti kulkemaan 16-vuotiaana, muuttaessaan Pielavedeltä Rautalammille joulukuussa 1861. Samaan aikaan Pielaveden pölyt jaloistaan karisti veli Juho Wille, joka myös muutti Rautalammille. Pielaveden ulosmuutaneiden luettelossa Juho Ville ja Eva ovat peräkkäin. Rautalammilla Eva veljensä Juhon tavoin oli Riitlammella, tarkemmin Äyskosken Konttilassa. Todellinen muuttomatka siis ei Evalla ollut kovinkaan pitkä. Nyky kartalta mitattuna matka Utrianlahden kylältä Äyskosken ylittävälle sillalle on noin 3km. Riitlammelta matka jatkui Evan kohdalla marraskuussa 1862 Suonenjoelle. Piika Eva Häkkinen on kirjattu sisäänmuuttaneeksi Suonenjoelle 10.3.1863. Ensimmäinen palveluspaikka Suonenjoella oli Tyyrinmäenkylässä, Juho Hyvärisen Harjula-nimisessä talossa. Heti seuraavana vuonna 1864 Eva oli piikana Suonenjoki no 12 Herralan talossa. Jälleen muutto seuraavana vuonna. Nyt piian paikka aukeni Lietemäen kylältä talosta No 8 Finni, jonka omisti Aatami Vehviläinen. Vihdoin koitti Evalle myös aika päästä ripille kesällä 1865. Vielä vuoden Eva viihtyi Lietemäessä.

Seuraava muutto vei Evan kauaksi savonmailta. Eva muutti Lammille, Kanta-Hämeeseen, kesäkuussa 1866. Lammilla Eva asettui Rantosen kylälle Rekolan taloon. Lammin kirkonkirjoissa Evan patronyymiksi on kirjattu virheellisesti ”Eriksdr.” eli Erkintytär. Reilu vuosi Rekolaan tulon jälkeen Eva synnytti aviottomantyttären Edla Marian syyskuussa 1867. Edla Maria kastetiin 15.10.1867, kummeiksi tyttö sai renki Erik Åkerlundin ja itsellisen lesken Greta-Sofia Tolosen. Oli Greta-Sofia todella paikalla tyttärentyttärensä kastetilaisuudessa, vai nimesikö Eva äitinsä tytön kummiksi ilman tämän läsnäoloa? Edlan elämä päättyi toukokuussa 1868.

Evan matka jatkui helmikuussa 1871 Mäntsälän Hirvihaaran kylälle Koskelan taloon. Vuosi tuosta Eva synnytti jälleen aviottoman tyttären. Helmikuussa 1872 syntynyt tytär sai kasteessa nimen Olga Maria, kummeikseen hän sai Nikodemus Sukulan ja itsellisen lesken Anna Matintyttären. Tyttö sairastui isorokkoon vuotta myöhemmin ja kuoli kesäkuun 9pv. 1873

Heti alkuvuodesta 1874 Eva muutti Koskelasta Hirvihaaran Sukulan taloon, jonka omisti Jakob Salander. Elämä hymyili Evalle, hän oli tavannut muonamies Andreas Ingvald Wikströmin. Andreas oli Evaa 9 vuotta vanhempi. Pari avioitui Mäntsälässä elokuussa 1874. Vihkitiedoissa Andreaksen kerrotaan olevan Sälinkäältä, sinne Evakin muutti mutta vasta seuraavana vuonna 1875. Eva oli muuttaessaan viimeisillään raskaana. Poika Anselm Ferdinand syntyi huhtikuun 3pv. Eva synnytti tyttären joulukuussa 1877. Tammikuun 1pv tytär sai kasteessa nimen Ida Vilhemiina. Vain reilu kuukausi myöhemmin Andreas kuoli keuhkotautiin, vain 41-vuotiaana helmikuun puolivälissä. Eva jää yksin vastasyntyneen ja 3-vuotiaan lapsen kanssa. Vain kaksi vuotta myöhemmin molemmat lapset, sekä Ida että Anselmi olivat sairastuneet tukehduttavaan kurkkutulehdukseen. Ida kuoli huhtikuun 1.pv 1880. Anselmi kuoli samana päivänä, jolloin Ida haudattiin eli 4.4. Taudista käytettiin kuolleidenluettelossa nimeä ”Sulku”. Ida ja Anselm molemmat oli merkitty köyhän itsellisen lapsiksi.  

Surun ja epätoivon keskellä oli myös pilkahdus toivoa, sillä Eva oli raskaana. Eva synnytti kesäkuun 6.pv 1880 aviottoman pojan. Poika sai kasteessa nimen Johan Asser Häkkinen ja kummeikseen Johan sai itsellisen vaimon Maria Erikintyttären ja piika Wilhelmiina Emanuelintyttären Sälinkään Björkbackasta. Eva ja Johan Asser asuivat vuoteen 1897 asti Sälinkäällä. Johan oli tuolloin jo aikuisuuden kynnyksellä. Eva ja Johan muuttivat tuolloin Hautajärven kylään, Hietaisten syytikinkiläis torppaan. Eva oli 52-vuotias heidän muuttaessaan Hautajärvelle. Johan Asser lähti samana vuonna etsimään omaa tietään. Eva asui Hautajärvellä vielä usean vuoden ajan. Lopulta veri veti Evan takaisin sinne missä suurimman osan elämästään oli asunut eli Sälinkäälle. Siellä Eva myös kuoli joulukuuussa 1918, 73-vuotiaana.

Sälinkää oli antanut Evalle paljon mutta ottanut vielä enemmän. Viidestä lapsesta vain nuorin Johan Asser kasvoi aikuisuuteen ja jatkoi sukua.

Takaisin Isän tietoihin