Anna Stina Pyrrö os. Häkkinen
Anna Stina syntyi joulukuun alussa 1852, Pielaveden Kotaniemen kylän Hevosahontaloon, jossa äiti Brita Caisa oli piikana. Anna Stiinan lapsuus on ollut hyvin erilainen kuin nykyisin ajatellaan. Aviottoman lapsen asema oli erilainen kun avioliitossa syntyneiden. Työn teon Anna Stiina on oppinut jo hyvin pienenä. Anna Stina sai kasvaa aikuisuuteen ,harvinaista kyllä, samassa talossa. Ripille Anna Stina pääsi syyskuussa 1868 16-vuotiaana. Vuotta myöhemmin hän lähti Hevosahosta. Ensimmäinen palveluspaikka löytyi Kuivaniemen talosta numero 3, josta matka jatkui vuonna 1871. Anna Stina päätyi Koivulahden taloon numero 2.
Muutamaa vuotta aiemmin oli Koivulahteen saapunut, Kärsämäeltä, nuori renkipoika Aleksi Pyrrö. Näiden kahden tiet kohtasivat Koivulahdessa. Anna Stina ja Aleksi avioituivat vielä saman vuoden joulukuun lopussa, muutama päivä ennen uutta vuotta. Perhe-elämä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi kuolleena marraskuussa 1872. Kolme vuotta myöhemmin, Joulukuun alussa, perheeseen syntyi poika Johan Fredrik. Aleksi ja Anna Stiina asuivat Koivulahdessa aina vuoteen 1877 asti. Totesiko Aleksi tuolloin Pielaveden pellot liian kivisiksi? Pohjois-Pohjanmaalta kun oli kotoisin. Ehkä he kokivat, että elämä Aleksin kotiseudulla, Kärsämäellä, voisi olla helpompaa. Perhe muutti joulukuussa 1877 Kärsämäelle. Perheen tytär Saara oli syntynyt lokakuussa 1877, oli rohkea ratkaisu lähteä muutto matkalla vastasyntyneen kanssa. Ei ollut tuohon aikaan linja-autoja johon hypätä ja matkata kuivassa ja lämpöisessä perille asti. Nykyisin Tervoon kuuluvasta Koivulahdesta on reilut 130km nyky teitä pitkin Kärsämäkeen. Vuosien 1878-84 rippikirjassa perheen löytää Noposen talon torpasta, johon Aleksi merkitty torppariksi. Perheeseen syntyi tytär Ina 1881. 1884 rippikirjan mukaan Aleksi perheineen muutti Porkan talon torppaan. 1886 Aleksi ja Anna Stina on merkitty jo Kärsämäen tilattoman väestön rippikirjaan. Anna Stiinan ja Aleksi loppuvuodet jäävät hieman epäselviksi. Vuosien 1891-1900 rippikirjassa Anna Stiina mainitaan olevan puolisokea. Pariskunta kuului kylän köyhien ja vaivaisten isoon joukkoon. Tarkkaa kuolin aikaa ei Aleksille löydy, mutta hän katoaa vuoden 1903-04 Kärsämäen henkikirjoista. Oletettavasti hän kuolee noihin aikoihin. Anna Stina kuolee vanhuuteen marraskuussa 1938 lähes 86-vuotiaana.