Jäsenkirje 2018

Hyvät sukulaiset

Niin se vaan kevät tuli lumisen ja pitkän talven jälkeen. Sukuhallituksella olemme kokoustaneet säännöllisesti ja suunnanneet eteenpäin. Virpi Lemmetty on siirtynyt jatkamaan sukututkimusta ja näin ollen seuraavaan sukukokoukseen on taas uutta tietoa. Nyt selvitellään DNA tutkimusten kautta Häkkisten keskinäisiä sukulaisuus yhteyksiä. Pyrimme myös päivittämään kotisivuja aina kun merkittävää uutta tulee selvityksissä esille.

Virpi kertoo ajatuksistaan tässä kirjeessä enemmän. Kiitämme Unto Häkkistä hienosta työstä sukututkimuksen tiimoilta ja olemme hyvillämme, että hän on jatkossakin tarvittaessa käytettävissä ja Virpille tukena.

Edelleen toivomme, että innostaisitte uutta sukupolvea tulemaan mukaan toimintaan ja jäseniksi. Suvun historian kartoitus ei nimittäin koskaan lopu. Aina on selvittämättä kauempaa menneisyyttä ja uutta tietoa tästä hetkestä pukkaa koko ajan.

Toivon kaikille hyvää kesää
Tuula Väätäinen, pj.

Uusi sukututkija esittäytyy

Hei sukuseuralaiset! Olen Virpi Lemmetty naimakaupan kautta Häkkisen sukuun sotkeutunut 39-vuotias sairaanhoitaja ja pienen 3,5-vuotiaan pojan äiti Karttulan Syvänniemeltä. Sukututkimusta olen harrastanut kymmenkunta vuotta lähinnä omaksi ilokseni. Viime syksynä Unto kysyi lähtisinkö jatkamaan hänen tekemäänsä työtä sukuseuran sukututkijana. Tässä sitä nyt sitten ollaan, sukututkimuksen päävastuu siirtyi minulle. Unto jatkaa taustatutkijana ja -tukena. Sukututkimuksen lisäksi tykkään liikkua luonnossa, touhuta pihatöissä ja lukea. Paikallis- ja sotahistoria ovat myös lähellä sydäntäni.

Kasvatetaan sukuamme yhdessä eli käykää päivittämässä tietojanne seuramme sivujen kautta. Vinkatkaa tietojen päivityksestä myös sellaisille sukulaisille jotka eivät ole seuranjäseniä ja joita tämä kirje ei tavoita. Minä puolestani koluan historian- ja kirkonkirjoja ja etsin sukupuuhumme uusia juuria, oksia ja versoja.

Virpi Lemmetty, sukututkimus

Sukujuhlat

Järjestyksessään neljännet sukujuhlat vietettiin 22.7.2017 Tervonsalmessa, jossa tapahtumaa on vietetty kolmena peräkkäisenä kertana. Viimeisin tapahtuma keräsi paikalle noin sata osallistujaa – kiitos kaikille osallistujille – hieman edelliskertoja vähemmän.

Tapahtumasta saadun palautteen, plussien että miinusten, perusteella hallituksessa on pohdiskeltu muutoksia seuraavan juhlan sijaintipaikkaan sekä muuhun sisältöön. Koetamme parhaamme mukaan ottaa huomioon osallistujien toiveita ja huomioita, jotta jatkossakin tuleviin juhliin olisi tulijoita. Säät meitä ovat kyllä aina suosineet, kiitos maaemosen.

Vaikka seuraavaan tapahtumaan on aikaa reilu kaksi vuotta, niin ehdotuksia tahi toiveita juhliin voi lähettää hallitukselle jo nyt. Otetaan mielellään vastaan ehdotuksia myös muuhun toimintaan.

Jäsenmaksut

Jäsenmaksu 2018 Vuosimaksu Ainaisjäsenmaksu
Danske Bank FI9287000710191145
BIC DABAFIHH
Viesti JM2018 AJM
Summa 10 € 150 €
Eräpäivä 31.6.2018  

Jos jäsenmaksu maksetaan samassa yhteydessä useammalle henkilölle, muistathan kirjoittaa viestikenttään kenen jäsen-maksuista on kyse. Helpottaa maksun kohdistamista oikealle henkilölle.